14.1.2013

Viikonloppuna

keittiönpöytäämme ihastutti niin jättikimppu kukkia kuin hiljalleen kohoava taikina, josta paistettiin parhaat pitsat sitten naismuistiin. Testiin pääsi joulupukin tuoma pitsakivi, joka lunasti kyllä kaikki odotukset.







Etsin netistä täydellisen pitsapohjan reseptiä. Tuntuvat perustuvan yleensä pitkään kohotusaikaan kylmässä. Oma taikinani ehti kohota vain muutamia tunteja, mutta seuraava satsi saa levätä kylmäkomeron hyllyllä vähintään vuorokauden. Mutta melkoisen täydellisiä tuli näistäkin.

6 kommenttia:

  1. Hei, kerrotko millainen pizzakivi Sinulla on ja oletko siihen tyytyväinen?
    Innostuin niihin pari vuotta sitten mutta sain lyhyessä ajassa kaksi halkeamaan , olivat herkkiä kosteudelle ja liikuttelulle.

    VastaaPoista
  2. Pitsakivemme on ihan peruskeraaminen kivi. Kerran olen vasta sitä kokeillut, joten en voi vielä antaa arviota sen kestävyydestä. Ei haljennut ainakaan ensimmäisellä paistokerralla. :) Oman kivemme hoito-ohjeina oli, että kivi pitää antaa rauhassa viiletä uunissa ja puhdistus tapahtuu ainoastaan pyyhkimällä kostealla.

    VastaaPoista
  3. Iiiihana kimppu, vaikken kimppujen ystävä yleensä olekaan.

    Ja pitsan tekeminenhän onkin näköjään erikoista taidetta. Oikein kylmässä nostatettu. Kokeiliskohan joskus?

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista