Huhuu, onko siellä kettään? Täällä ollaan vielä ja elossa hyvinkin, hyvinvoipana. Elämä on vienyt mukanaan ja nykyisin kahden lapsen (kyllä vaan, elokuussa syntyi toinen poika) äitinä vapaa-aika on niin vähissä, että priorisointi osuu aina puikoille eikä blogiin, pahoittelut siitä.
Mutta puikoilla olen tikuttanut sitäkin enemmän. Neulonnasta on tullut tärkein ja rakkain (ainoa) harratukseni ja terapiamuoto kaiken tämän arjen keskellä. Jos olen kasvanut näiden viimeisen parin vuoden aikana ihmisenä ja äitinä, olen kasvanut myös neulojana ja kässäilijänä paljon. Käsillä tekemisestä on tullut vielä suurempi henkireikä elämässäni, vaikka ainahan se sitä on ollut. Verissä se on.
Vaan ei hiljaisuudesta ajanpuutettakaan voi pelkästään syyttää. Jäätyäni äitiyslomalle yli kaksi vuotta sitten, en ole liiemmin sisustamisen tuulia seurannut. Ja koska kotona kaikki on aina levällään (siis t o d e l l a levällään), ei kotikuviakaan tule otettua. En ole myöskään kummoinen asetelmaihminen. Enkä usko ketään kiinnostavan, jos vaihdan tyynyn paikkaa. Tosin enhän koskaan vaihda. Olen tajunnut myös, että en ole kovinkaan intohimoinen sisustaja: järjestystä meillä ei vaihdeta ikinä, tavara ei vaihdu ja uutta tulee aniharvoin, remontillekaan ei tarvetta ole. Aika surkeat lähtökohdat siis sisustusblogille, eikö!
Mutta käsityöt, ne kiinnostavat enemmän kuin koskaan. Olen ollut niin lukossa ja jumiutunut ajatukseen sisustusblogista ja -urasta, että olen unohtanut aiheen täältä tyystin. Yritän tapani parantaa. Ja arvatkaas - vietän tänä vuonna kymmenvuotista yrittäjätaivaltani, juhlavuosi siis. Uskon viimein löytäneeni oman tieni kuunneltuani sydäntäni, joten toivon, että voin pian kertoa uusista tuulista enemmän. Olkaa kuulolla!
