2.1.2013

Tämän vuoden ensimmäinen valmistunut käsityö on jo liki kaksi vuotta puikoilla pyörinyt villatakki. Valmistuminen voitanee laskea erävoitoksi, koska olen aina ollut pienten käsitöiden tekijä. Ajatus villapaidoista on saanut minut aina kauhistumaan. Vaikka villis vei aikaa hitosti ja unohtui välillä vuodeksi kopan pohjalle, niin valmiiksi se vaan tuli.

No, enhän minä tosin tästä kuosista enää edes tykkää, mutta henkisesti tälle neulojalle oli tärkeintä saada työ valmiiksi. Lopulta työtä puski eteenpäin uusi neulomus joka kuumotteli jo näppejä kovasti, mutta en antanut itselleni aloituslupaa ennenkuin raitaluomus olisi valmis. Hetki sitten lähti Kerään lankatilaus ja kuumeisesti nyt odottelen puolenkilon pehmoista pakettia, jotta pääsen ylös-alasraglanini kimppuun. Näin se vie lanka joskus naista. Sallittakoon se, koska ainoa lupaukseni tälle vuodelle on neuloa enemmän ja kokeilla paljon erilaisia lankoja.



6 kommenttia:

  1. Kaunis raita-takki♥ Onnea kovatöisen työn valmiiksi saamisesta:)

    VastaaPoista
  2. Onnea urakan päätöksestä. Ja eikun uuden urakan kimppuun;)

    VastaaPoista
  3. Täähän on tämmönen ajattoman kaunis, että vaikka kestikin tehdä niin silti näyttää modernilta. Itse en oo koskaan saanu vielä villapaitaa ees alotettua saati valmiiksi; ehkä se vois olla yks tän vuoden uudenvuodenlupaus. Tähän astisia projekteja voi kurkkia täältä. Aivan ihana muuten tää sun blogi, oon lukenu sen jo alusta loppuun takaperin :)

    VastaaPoista
  4. Tiedän niin tuon, mitä tarkoitat "pienten käsitöiden ystävällä". :D Nimimerkki "Aika monta villapaidan etukappaletta odottamassa".

    VastaaPoista