21.5.2012

Tampere-Suonenjoki-Joensuu-Helsinki

Eiliseltä peräkonttikirppikseltä tarttui mukaan vinopino vanhoja kaupunkiviirejä vitosella. Mielestäni erittäin ilahduttava löytö.  Suomen eri kaupungit ovat edustettuna varsin laajalla skaalalla, olihan myyjä nuoruudessaan seiskytluvulla kiertänyt urheilukilpailuja ja ostanut muistoksi viirin vierailustaan. Liekköhän niitä nykyään enää valmistetaan? Ja mitkä olisivatkaan tärkeimmät nähtävyydet tänä päivänä. Espoon ei luultavasti ainakaan piskuinen huoltoasema. Taisivat näkymät olla hieman erilaiset neljäkymmentä vuotta sitten.

Mutta nämä vanhat ovat ainakin ihan hykerryttävän hauskoja. Räiskyviä, kauniita värejä ja mahtavia kuvioita. Itselleni merkitykselliset kaupungit pääsivät koristamaan keittiön seinää, muille minulla on muita suunnitelmia. Näette ehkä myöhemmin.




6 kommenttia:

  1. Isäni valmisti näitä viirejä kotona 70-luvulla, muistan kun painettiin silkkipainolla, leikattiin, ommeltiin ja pakattiin koko perheen voimin. Tämä oli sivutoimista puuhaa lisäansioiden hankkimiseksi :)

    VastaaPoista
  2. No ihan mahtavia :). Mulla on kanssa jossain mökin vinttijemmassa (toivottavasti isä ja äiti ei ole heittänyt pois) sellasia lapsena kerättyjä USA:n osavaltioiden ysäriviirejä. Oon miettinyt että ne saattais taas näyttää hyvältä... ehkä. Ei sulla sattuis olemaan Jämsä tai Jämsänkoski -viiriä tuossa satsissa? Olisin erittäin kiinnostunut ostamaan (kettukarkkiblogi(at)gmail.com)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maire, saattaapa ollakin. :) Laitan sulle sähköpostia ensi viikolla jos löytyypi.

      Poista