13.12.2012

Jouluna

Minna Harakan lauluja -blogista esitti minulle jouluaiheisia kysymyksiä. Olen äärettömän huono vastaamaan haasteisiin, mutta tämä innosti minua jostakin syystä.

1. Lempijoulukukka? Hyasintti ja Amaryllis, ehdottomasti. Hyasintit ovat kuuluneet jouluuni aina, lapsuudesta saakka. Isältäni saan joka vuosi joululahjaksi Amarylliksen.

2. Joululaulu joka virittää tunnelman? Ei ole Vesa-Matti Loirin joululevyn voittanutta. Frank Sinatran tulkitsemat joululaulut tulevat erittäin hyvänä kakkosena. Muita joululauluja meillä ei taidetakaan kuunnella.

3. Tätä jouluvalmistelua en ole koskaan jättänyt tekemättä? Oma jouluni ei ole oikeanlainen ellei siihen ole vähän nähnyt vaivaa. Askartelu, paketointi ja leipominen ovat mukavaa puuhastelua, joita teen jos ja kun on aikaa. Joka joulu teen myös jonkinlaisen siivouksen siistimällä paikat ja tuulettamalla tekstiilit. Puhtaisiin, raikkaisiin lakanoihin on vaan niin kiva jouluna puikahtaa.

Mutta se mistä en koskaan tingi, on italiansalaatti.  Ilman sitä ei joulu tule ja se on ainut jouluruoka jota omaan kotiini valmistan. Muutoin nautimme ateriat vanhempiemme luona. Italiansalaattia kuuluu niin vahvasti jouluuni, etten myöskään valmista sitä muulloin. Näin sen hohto säilyy vuodesta toiseen. ;)

4. Joulun tuoksu? Hyasintti, kuusi, piparkakut, glögi, kynttilät, puhtaat lakanat, kinkku. Kinkkuahan en itse syö, mutta sen tuoksu kuuluu vahvasti jouluun.

Omat joulutraditioni kumpuavat vahvasti lapsuudesta, enkä halua niitä liiaksi koskaan muuttaa. Pakollisen tekemisen sijaan ne liittyvät enemminkin tunnelmaan ja nauttimiseen. Joulun kaava voi olosuhteissa hieman muuttua, mutta tietyt perusasiat pysyvät. Kiireettömyys ja yhdessä puuhailu, niistä se joulu syntyy.

Mitkä asiat tekevät sinulle joulun? Nappaa kysymykset blogiisi tai vastaile kommenttikenttään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti