8.3.2012

Arvonta: Karnevaali-kaulakoru


Mummolassa on viime aikoina tuumittu, suunniteltu, palloteltu, mittailtu, ommeltu ja koetestattu oikein karnevaalihengessä. Olen nähkääs ollut täysin uusien lempikorujen pyörteissä. Visio kevyestä ja monikäyttöisestä korusta osoittautui käytännössä juuri sellaiseksi kuin olin toivonutkin. Korua ei raaski edes riisua! Nahkan pinta on elävä eikä yksikään koru ole samanlainen.


Halusin esitellä teille ensimmäiset luomukseni, joita tulee lähiaikoina myyntiin myös pieneen blogikauppaani. Ja näin naistenpäivän kunniaksi laitetaan myös käyntiin blogin ensimmäinen arvonta. Arvon kaksi voittajien vapaavalintaista korua (1/voittaja). Arvontaan osallistut jättämällä kommentin siitä, mikä koruista on oma suosikkisi. Toisen arvan saat, jos vinkkaat arvonnasta ystävillesi Facebookissa tahi omassa blogissasi. Aikaa on aina keskiviikkoon 14.3. asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä. Muista jättää nimimerkin lisäksi myös tieto siitä monellako arvalla osallistut.

Karnevaali-korut on valmistettu verhoiluteollisuuden ylijäämänahkasta ja niiden ympärysmitta on n. 113 cm. Seuraavaksi työn alle pääsevät muun muassa korvakorut. Suunnitelmia muistakin tuotteista on vaikka kuinka, mutta niistä lisää tuonnenpana. Ja värivalikoimaakin löytyy, ai että.



Jonglööri - pieni - pallon halkaisija 2 cm



Jonglööri - pieni - konjakki
Jonglööri - pieni - musta

Jonglööri - pieni - ruskea



Jonglööri - iso - pallon halkaisija 2,8 cm




Jonglööri - iso - konjakki
Jonglööri - iso - musta

Jonglööri - iso - ruskea

Harlekiini - kuvion koko 2 x 4 cm



Harlekiini - konjakki

Harlekiini - musta

Harlekiini - ruskea

148 kommenttia:

  1. Hienoja! Korualan koulutuksen takia on ihana nähdä uusia katsantokantoja aiheeseen. Niin ja mun suosikkini on iso musta jonglööri. :) Osallistun ainakin kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  2. Oi, kivoja! Mustia pallosia minulle, kiitos! Saatanpa vinkata blogissani.;)

    VastaaPoista
  3. Kauniita! Iso musta pallero on suosikkini ehdottomasti :) Osallistun kahdella, vinkattu blogini facebooksivulla ja blogissa :)

    VastaaPoista
  4. Jos arpasuosisi, haluaisin ehdottomasti konjakin väriset pallot! Kaksi arpaa lunastettu, vinkkasin blogissani.

    VastaaPoista
  5. Mustat pallot on parhaita ja sopii hyvin minulle, olenhan itsekin usein mustiin pukeutuva pallo. T:Senja

    VastaaPoista
  6. Uu, kivoja! Voin kuvitella, että tuntuvat käytössä hyvin luontevilta. Yhdellä arvalla tavoittelen konjakinväristä jonglööriä.

    VastaaPoista
  7. Hienoja! Suosikkini on pieni ruskea jonglööri ja osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  8. Iso konjakkinen jonglööri on suosikki! Yhdellä sitä toivotaan siis.

    VastaaPoista
  9. Hei, ihania koruja! Yhdellä arvalla mukana, iso musta jonglööri olisi toiveissa. Marika

    VastaaPoista
  10. hauskoja on!taidanpa yrittää vinkata myös blogissani..Jonglööri - pieni - musta,sen minä valitsisin!mia

    VastaaPoista
  11. Tykkäilen facebookissa eli kaksi arpaa. Aikas hauskoja. Olen itsekin pyöritellyt verhoilunahkaa monesti hyppysissä miettien mitä tekisi. Jonglööri ruskeana on oma suosikkini.

    VastaaPoista
  12. On hienoja kaikki! Jos onni suosii niin haluaisin mustan ison jonglöörin!

    VastaaPoista
  13. Vautsi, mä tykkäisin mustasta harlekiinista.
    Jenni

    VastaaPoista
  14. Iso konjakki on hieno!
    Susa

    VastaaPoista
  15. Oi, upeita!! Eniten omaa silmää miellyttää pieni jonglööri!

    VastaaPoista
  16. musta musta harlekiini on paras! pientä mustaa jonglööriä olen jo jonkin aikaa saanut ihailla myös! <3

    VastaaPoista
  17. Pieni konjakkinen harlekiini!

    VastaaPoista
  18. Vau! Oma suosikkini on harlekiini konjakin värisenä. 2 arvalla mukana!

    VastaaPoista
  19. Upeita! Mulle jonglöörin pieni konjakki!!!

    VastaaPoista
  20. Ihanat! Jonglööri mustat (isot) on miun suosikit! Kaksi arpaa kiitos:)

    VastaaPoista
  21. Ihania ovat :-) Minä voisin koettaa onneani yhdellä arvalla ja tavoitella isoa mustaa jonglööriä.

    VastaaPoista
  22. Mun suosikki on ehdottomasta musta Jonglööri isoina palloina. Ihaaana! <3 Aivan ihan on myös tämä blogi. Yhdellä arvalla osallistun.

    VastaaPoista
  23. Minä pidän mustasta harlekiinista, koska se on kuin salmiakkikarkki. Vielä enemmän pitäisin jostain kirkkaasta väristä :) osallistun yhdellä arvalla, kiitos.

    VastaaPoista
  24. Vau. Todella hienoja ovat kaikki.

    Omaan kaulaan ottaisin kernaasti tuon konjakkisen pienen jonglöörin! (keltainen tai harmaa olisi myös aika pop-pop!)

    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  25. Suosikkini on harlekiini konjakki!
    Upeita koruja olet tehnyt.

    T: Annika
    annika@esajokinen.net

    VastaaPoista
  26. Jonglööri iso musta olis musta paras. Kaksi arpaa, kiitos!

    VastaaPoista
  27. Mikä mahtava keksintö! Yksi suosikeistani on jonglööri iso konjakki. :) Osallistun blogittomana yhdellä arvalla.
    Eveliina

    VastaaPoista
  28. Hei, hienoja! Isot jonglöörit ovat parhaimmat, väri oliskin jo vaikeampi valinta. Vinkkaan eteenpäin, eli kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  29. Oijoijoi! Kahdella arvalla olen mukana! Ja suosikkini on pieni ruskea Jonglööri. Odotan innolla myytäviä...eräs lahjansaaja odottaa pian pakettiaan.

    VastaaPoista
  30. Noi mustat pallerot on ihania! Yksi arpa, kiitos :)

    VastaaPoista
  31. Ihanat! Vaikea valita mutta mennään nyt mustalla harlekiinilla! Yksi arpa mullekin, kiitos!

    VastaaPoista
  32. Oi, miten kauniita kaikki! Suosikkini on iso musta jonglööri.

    VastaaPoista
  33. Oi, konjakin värinen jonglööri olisi mahtava :)

    VastaaPoista
  34. Kauniita! Voisin ottaa vaikka kaikki! Isot mustat pallot nimeän tässä kuitenkin suosikkina. Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  35. Ooh! Konjakinväriset jonglöörit on lemppareita! (Yhdellä arvalla osallistun.)

    VastaaPoista
  36. Yksi arpa minulle, kovin mielelläni ottaisin myös pienen konjakkisen jonglöörin.

    VastaaPoista
  37. Ah ihania! Jonglööri-iso-konjakki mulle. Jaettu facebookissa eli 2 arpaa. Siis todella hienoja juttuja!!! <3

    VastaaPoista
  38. Iso musta harlekiini suosikkini! Ja yhdellä arvalla mukana. Onnea uudesta aluevaltauksesta!

    VastaaPoista
  39. Vau! Mulle kelpaisi kyllä kaikki mutta suosikkini taitaa olla tuo Pieni Jonglööri konjakin värisenä. Ihana idea käyttää nahkaylijäämää uudella tavalla. Ja yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  40. IHANIA!!! :D vaikea valita suosikkia... mutta kerta yksi pitää
    kuitenkin valita, niin se taitaa olla Pieni Jonglööri konjakkisena.
    ah, kumpa arpaonni suosisi <3 yhdellä arvalla mukana

    Anniina :)

    VastaaPoista
  41. mahtavia koruja!! kaikki kelpaisi, mutta eniten tykkään jonglööristä mustana ja iso sekä pieni näyttää yhtä hyville. Jaan sekä facebookissa että blogissa!

    VastaaPoista
  42. Laitan kaiken likoon yhdellä arvalla ja jään haaveilemaan pienestä mustasta Jonglööristä. Tai Harlekiinista.

    VastaaPoista
  43. Jos onni suosii, eniten pidän pienestä mustasta jonglööristä. Yhdellä arvalla olen mukana.

    Johanna

    VastaaPoista
  44. Apua, nää on kaikki huikeita! Iso musta jonglööri... kai! Yksi arpa.

    VastaaPoista
  45. Kahdella mukana! Musta iso jonglööri on suosikkini, tunnen nahan tuoksun jo nenässäni....kotoinen tuoksu :)

    VastaaPoista
  46. Yhdellä mukana. Iso musta pallo suosikki.

    VastaaPoista
  47. Tuo musta pieni jonglööri on lempparini. :)
    Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  48. Oi että mitä koruja!
    Yhdellä arvalla mukana. Musta pieni jonglööri on mun lemppari!

    VastaaPoista
  49. suosikkini on musta harlekiini :) yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  50. Sosikki pieni ruskea jonglööri :)
    t.Kreetta

    VastaaPoista
  51. Aivan ihania koruja!!! Tuo musta harlekiini on ihan ylivoimainen suosikki, vaikkakin tuo musta jonglöörikin puhuttelee meikätyttöä ;)

    VastaaPoista
  52. Upeita! Suosikkini iso musta Jonglööri.

    VastaaPoista
  53. Iiks, kuinka mahtavia!!
    Musta jonglööri nousee suosikiksi, mutta iso vai pieni? ehkä pieni..
    Yhdellä arvalla mukana,
    Liia

    VastaaPoista
  54. Mahtavia! Jonglööri pieni konjakki lempparini!

    Kaksi arpaa! Facebook: pientamuttasuurta

    VastaaPoista
  55. Kivoja! Hauskasti näyttää helmikoruilta nuo jonglöörit :) Pikkuinen konjakkinen jonglööri on mun suosikki, sopisi hyvin mustien paitojen ja mekkojen kaveriksi.

    -pinni

    VastaaPoista
  56. Oi aivan ihania!! Musta iso jonglööri on minun suosikki. Osallistun kahdella arvalla, vinkkaan arvonnasta facebookissa. :)

    t.Jonna

    VastaaPoista
  57. Ovatpa hineoja!! Haluaisin joko mustat pallot tai mustat harlekiinit! Osallistun kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  58. Aivan ihania!Ja ihana blogi sinulla,klikkailin tänne toisen blogin kautta ja selailin taaksepäin vanhempia juttujasi.Jotenkin en ole blogiasi aiemmin löytänyt vaikka lehdistä olen työtäsi seurannut jo vuosia.
    Yhdellä arvalla lähden tavoittelemaan isoja konjakinruskeita Jonglööreja.

    VastaaPoista
  59. Onpa hienoja! Isot jonglöörit olivat suosikkini, varsinkin konjakkina. Jos olisi vielä samaa settiä korvikset.... :) Heini (yksi arpa)

    VastaaPoista
  60. Mun suosikki on iso jonglööri mustana! Yhdellä arvalla lähden tavotteleen tuota :)

    VastaaPoista
  61. Tosi kauniita koruja! Pieni musta jonglööri on suosikkini!

    VastaaPoista
  62. Ihania! Lemppari on Jonglööri pieni musta! :) (yksi arpa)

    VastaaPoista
  63. Jonglööri on suosikkini, musta lempivärini. Ihania koruja :)

    VastaaPoista
  64. Ihania musta pieni olisi makuuni. Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  65. Jonglööri mustana (vaikka konjakki houkuttelee kanssa).
    -Riikka

    VastaaPoista
  66. Voi miten mahtavia! Ihana idea! Tuo konjakin värinen jonglööri on kyllä suosikkini. ♥

    VastaaPoista
  67. Musta harlekiini olisi kiva saada kaulaan heilumaan, toki muutkin kelpuuttaisin, siispä yhdellä arvalla mukaan! :)

    Blogissamme löytyy sinulle myös tunnustusta, saa poimia mukaan mikäli mieli tekee! :)

    -Piia

    VastaaPoista
  68. Kauniita ja taitavia. Mukana ja kaikki ovat suosikkeja!

    VastaaPoista
  69. Pieni mustä jonglööri on superhieno. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  70. Ihania! tykkään pienemmistä jonglööreistä ehkä eniten, joko mustasta tai konjakin värisistä.

    Marika

    VastaaPoista
  71. Hienoja kaikki! Suosikkini ovat Jonglöörit mustana, pieni ehkä vielä enemmän kuin iso, vaikka molemmat ovat huippuhienoja. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  72. Ihania! Suosikkejani ovat kaikki :) mutta ehkä eniten pieni musta jonglööri. Yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  73. Pakkohan tämä oli myös facebookissa jakaa.. Suosikkini on konjakki pieni jonglööri. Ihania!!

    VastaaPoista
  74. Iso musta jongloori vetää hienoisesti pidemmän korren ruskeasta. Yhdellä arvalla mennään.

    VastaaPoista
  75. Ihania! Olen ennenkin eksynyt tänne toisten blogien kautta, mutta nyt täytyy linkittää blogisi blogilistalle. Suosikkini on pieni konjakki jonglööri, ja yhden arvan taktiikalla.

    -Eeanen

    VastaaPoista
  76. Isot konjakki-Jonglöörit kelpaisivat kovasti, kiva idea. Omassa pikku bloginalussani myös tästä vinkkailin. :)

    VastaaPoista
  77. Hei! Upeita koruja! Suosikkini on jonglööri pieni konjakin värisenä. Kiitos!

    VastaaPoista
  78. Kaikki on ihania! Musta harlekiini on suosikkini.

    -Minna

    VastaaPoista
  79. Ihania koruja, mulle iso musta jonglööri :)

    VastaaPoista
  80. Oi että! Jonglööri pieni konjakki olisi minulle mieluisin.

    VastaaPoista
  81. Wau mikä idea! Mun suosikki on yllättäen mustaa, sekä jonglöörit että harlekiinit näyttää kivoilta...hmmm,sanotaan nyt sitten vaikka jonglööri ja koko kumpi vaan!
    Näyttävät kivoilta ja vielä kierrätysmateriaalista, hienoa!

    VastaaPoista
  82. Oih, onpas hauska idea! :D Oma suosikkini on ruskea pieni jonglööri. Yhdellä arvalla olen mukana. :)

    Paula (blues.drive.monster@hotmail.com)

    VastaaPoista
  83. Mukana kahdella arvalla! Suosikki konjakki iso pyöreä :) Upeita!

    VastaaPoista
  84. häh! Ihania! Konjakki jonglööri on suosikkini, aivan magee! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  85. OIoioioi! Jonglööri iso musta ois Päheee!

    VastaaPoista
  86. Onpas upeita. Jonglööri iso konjakki on mun suosikki ja yksi arpa minulle kiitos.

    KatiKoo.

    VastaaPoista
  87. Osallistuin! Kaks arpaa :) On niin hienoja että on vaikee valita mut ehkä sitten ne pienet jonglöörit konjakkina! Tai isot ruskeena. Tai tai tai.

    VastaaPoista
  88. Yhdellä arvalla mukana. Jonglööri - iso - musta on mun suosikki

    VastaaPoista
  89. Jonglööri - iso - ruskea on suosikkini. Ovatpa tosi kivan näköiset ja aika sopivalta pituudeltaan uskoin. Mukana arvonnassa siis peukut pystyssä yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  90. Jönglööri -iso -musta on lempparini :) yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  91. Jonglööri pieni konjakki on ihana!
    Yhdellä arvalla geimeissä mukana.
    Annikkinen

    VastaaPoista
  92. Kyllä muhun vaan toi musta harlekiini kolahti ja kovaa.

    - vea (vilja.Alasorvari@hotmail.com)

    VastaaPoista
  93. ihanat! pieni jonglööri konjakki <3.

    VastaaPoista
  94. Söpöjä :) Pieni musta jonglööri on minun mieleeni! Yhdellä arvalla mukana.

    - Maija (maija.maihaniemi@gmail.com)

    VastaaPoista
  95. Suosikkini on pieni ruskea jonglööri. Tai konjakki. Vähän vaikea valita, kun ovat niin ihania. Osallistun yhdellä arvalla.
    tiitu

    VastaaPoista
  96. Upeita!! suosikkini on musta harlekiini ja osallistun yhdellä arvalla :) aivan upeita koruja!
    Lapanen

    VastaaPoista
  97. Oi nam, miten hienoja - paha valita niistä paras... Jos onni osuu kohdalle, niin pieni jonglööri olisi hieno yksityiskohta. Ja osaan kuvitella, että varsin mukava myös..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja väri musta - se taisi jäädä pois, sorry!

      Poista
  98. Oi, miten hienoja! Isoa ruskeaa jonglööriä tavoitellaan kiivaasti yhden arvan voimalla.

    VastaaPoista
  99. Mahtava idea! Toivottavasti onnetar suosii minua, arvonta osuu syntymäpäivälleni :) Suosikkini on iso ruskea jonglööri.

    VastaaPoista
  100. Musta jonglööri on oma suosikki.

    VastaaPoista
  101. Jonglööri, iso musta on suosikki! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  102. Isot jonglöörit ovat kaikki kerrassaan upeita. Mikä tahansa kelpaisi loistavasti, mutta sanotaan nyt vaikka että ruskea. Yhdellä arvalla ollaan mukana :) -Anna (bliss4life (at) hotmail.com)

    VastaaPoista
  103. Upeita kaulavaatteita ;) . Kaikki kelpaisi, mutta jos arpaonni suosii niin ottaisin pienen mustan jonglöörin. Yhdellä arvalla mukana! t. Tiia

    VastaaPoista
  104. Huikean hienoja koruja, huippuidea! Tykkään kaikista, ehkä suosikki kuitenkin pieni jonglööri konjakinvärisenä. Yksi arpa ja paljon arpaonnea!

    VastaaPoista
  105. Iso musta harlekiini on suosikkini. Aivan ihanan näköisiä ovat kyllä kaikki :) Yhdellä arvalla osallistun.

    -Empsu-

    VastaaPoista
  106. Tykkään näistä kyllä kovasti:) Lemppari Harlekiini Kojakki. Yksi arpa ja jos onni ei osu kohdalle niin tulen sitten lantit kourassa tämmöisen lunastamaan :)
    -Petra

    VastaaPoista
  107. Pieni musta jonglööri, kaksi arpaa! :)

    VastaaPoista
  108. Jonglööri iso konjakki on suosikkini. 1 arpa.

    VastaaPoista
  109. Mun suosikki on jonglööri isona ja konjakin värisenä. Aivan ihania kyllä kaikki. 1 arpa. AnneK

    VastaaPoista
  110. Mainioita koruja! Osallistun yhdellä arvalla ja suosikkini taitaa olla tuo iso musta jonglööri. :)

    VastaaPoista
  111. Hienoja! Iso musta jonglööri on suosikki.

    VastaaPoista
  112. Tykkään kovasti noista, oma suosikkini on musta jönglööri, ei väliä onko iso vai pieni.

    VastaaPoista
  113. Suosikkini on pieni musta jonglööri. (Olisin osallistunut kahdella arvalla jos FB olisi suostunut blogiasi mainostamaan, mutta ei...)

    VastaaPoista
  114. Kaikki ovat upeita, mutta suosikiksi valitsen ison jonglöörin mustana. Yhdellä arvalla yritän. :-)

    VastaaPoista
  115. Musta jonglööri varasti huomioni oitis! Ja ellen voita, tulen vierailemaan kauppaan :D

    VastaaPoista
  116. Musta iso jonglööri olisi mieleen =). Yhdellä arvalla mukana.

    -Maiju

    VastaaPoista
  117. Upeita ovat kaikki, mutta iso ruskea jonglööri tuntuisi minulle kaikkein omimmalta.
    Arvonnassa mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  118. Konjakki harlekiini. Yksi arpa.

    Aino L.

    VastaaPoista
  119. Superihania koruja!!!
    Mun suosikki on konjakki iso jonglööri.
    2 arvalla osallistun.

    VastaaPoista
  120. konjakki harlekiini ehdottomasti minulle:)

    VastaaPoista
  121. Päädyin vinkkauksen kautta tänään blogiisi, ihanalta näyttää, pitääpäs paneutua kunnolla! Ja vitsi mikä koru! Mä ihailen loputtomasti tällaisia näppäriä ideoita! Mahtavaa!

    Osallistun toki arvontaankin, yhdella arvalla ainakin näin alkuun :)
    Pieni musta jonglööri
    -hanne/eilen tein

    VastaaPoista
  122. vautsi! mahtava idea! osallistun arvontaan, yhdellä.. pieni musta jonglööri on mun lemppari
    -siilikoto

    VastaaPoista
  123. Pieni konjakin värinen jonglööri, nams.

    Yski arpa!

    VastaaPoista
  124. Oi miten ihania! Ruskea jonglööri on suosikkini, en osaa sanoa iso vaiko pieni.
    -Leena R.

    VastaaPoista
  125. Ihania! Musta jonglööri kiinnostaisi kovasti!! T.JOhanna N

    VastaaPoista
  126. Yhdellä arvalla osallistun. Musta jonglööri on ihana.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  127. Ihana musta pieni jonglööri!

    VastaaPoista
  128. Löysin juuri blogisi tämän nimenomaisen arvonnan kautta, mutta vaikkei arpaonni tällä(kään) kertaa suosisi, koen jo olevani voittaja. Tykkään kovasti tyylistäsi - ja nuo korut, ne ovat ihan huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, olinpa sitten niin innoissani, että ainoastaan olennainen unohtui: musta jonglööri on minunkin suosikkini, ja blogittomana osallistun yhdellä arvalla.

      Poista
  129. yksi arpa mulle. ja mulle kelpais jonglööri iso konjakki.
    mirjam_88 @ netti.fi

    VastaaPoista
  130. Mahtavia koruja! Pieni, konjakin värinen jonglööri miellyttää eniten. Toki muutkin ovat ihania, niiden saapumista kauppaan odottelen jo kovasti. Kahdella arvalla mukana, blogissa maininta arvonnasta.

    VastaaPoista
  131. Voi miten ihania! Suosikkini on pieni jonglööri mustana. Yhdellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  132. Minä mukaan kahdella arvalla kiitos! :) isot jonglöörit konjakki ja ruskea ovat ehkä suosikkini kuvien perusteella, vaikka voisin ottaa heidät kaikki!!

    VastaaPoista
  133. Onpas ihania! Yhdellä arvalla mukana ja voittaessa valkkaisin...mustan pienen jonglöörin :D

    VastaaPoista
  134. Yhdellä arvalla tavoittelemassa isoa mustaa jonglööriä! Ihania kaikki! :)

    VastaaPoista
  135. yrittäisin yhdellä arvalla isoa mustaa jonglööriä!

    VastaaPoista
  136. Oi, mahtavia! Yhdellä arvalla koitan isoa, mustaa jonglööriä!

    Nimimerkillä: Miila

    VastaaPoista
  137. Upeita!! Pieni konjakki jonglööri sopisi minulle riemulla :)

    -Annaliina

    VastaaPoista
  138. ...ja yhdellä arvalla Annaliina asialla :)

    VastaaPoista
  139. Kahdella mukana! Ja ehdoton suosikki on harlekiini/konjakki! Miten kummassa näin kiva blogi on jäänyt ihan huomaamatta.. voi minua..

    VastaaPoista
  140. Iso ruskea jonglööri tuntuisi kaikkein omimmalta. Kiva idea.

    VastaaPoista
  141. Jonglööri iso musta olisi ihanin :) vinkkaan omassa blogissani eli osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  142. Lempparini on musta Harlekiini. Hienoja koruja! Olen yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun suosikkini on mustat isot mustat pallot. Ihq:ja koruja. Olen mukana yhdellä arvalla.

      Nina

      Poista
  143. Jonglööri. Ja musta. Niin kaunis, ettei edes tajua. Olisi monta vaatetta korun kanssa. Olet kekseliäs. !!! Yksi arpa.

    VastaaPoista