20.12.2011

Omenainen myslileipä

Edellisen postauksen kuvissa vilahtanut Main tekemä letitetty leipä oli täydellisen mehevää ja maukasta. Tätä reseptiä on pakko kokeilla! Sain Mailta reseptin, jonka hän oli napannut Koti ja Keittiö- lehden Parhaat leivonnaiset- kirjasta.

Leipä on myös mainio jouluvieminen. Ympärille voi sitaista palan kaunista paperia.


Omenainen myslileipä

Taikinasta tulee kaksi leipää

5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
5 dl valmista omenamuromysliä
1/2 dl vaaleaa siirappia
1 1/2-2 tl suolaa
6-7 dl sämpyläjauhoja
6 dl vehnäjauhoja
3/4 dl juoksevaa margariinia

1. Lämmitä maito kulhossa 42 asteiseksi ja lisään sekaan pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva
2. Lisää omenamysli, siirappi ja suola ja pane kulho peitettynä sivuun noin vartiksi
3. Alusta taikinaan jauhot ja lopuksi margariini
4. Kohota taikinaa peitettynä lämpimässä puoli tuntia
5. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa kahtia. Jaa palat edelleen kolmeen osaan ja leivo osat pötköiksi. Letitä pötköt ja kiepauta lettien päät tiukasti yhteen, niin että letistä muodostuu pyöreä leipä.
6. Pane leipä uunipellille leivinpaperin päälle ja sujauta halutessasi irtopohjavuoan reunaosa leivän ympärille.
7. Paista uunin alatasolla 150-175 asteessa noin tunti tai kunnes leivät ovat kypsiä.

Taikinaan voi mainiosti laittaa esim. rusinoita, pähkinöitä tms.

1 kommentti: